Eihän sitä koskaan tiedä

Vuonna 2011 olin työskennellyt sosiaalialalla eri organisaatioissa ja tehtävissä noin 10 vuotta. Tein lisäksi ravintolakeikkaa tienatakseni reissurahoja, jotta pystyin pitämään myös pidempiä palkattomia vapaita päivätöistä ja tekemään pidempiä reissuja. Olin kaivannut muutosta ja miettinyt alanvaihtoa useammankin kerran, mutta kuitenkin jämähtänyt tuttuun, turruttavaan, mutta turvalliseen. Olin myös miettinyt matkailualaa yhtenä vaihtoehtona, koska joka tapauksessa jos en ollut reissussa, niin suunnittelin seuraavaa. 

Kesällä olin ystäväni kanssa lomalla Kreetalla. Loma oli aivan ihana ja tutustuin muutamaan siellä työskentelevään matkaoppaaseen paremmin. Aiemmin kytenyt kipinä syttyi ja syntyi päätös lähteä kokeilemaan jotain ihan uutta. 

Parin kuukauden päästä asunto, auto ja iso osa omaisuudestani oli myynnissä ja minulla oli yhdensuuntainen lentolippu Canarialle ja paikka Finnmatkojen matkaopaskursilla. Tiesin, että kahden viikon kurssin jälkeen lähtisin suoraan töihin kohteseen jonnekin päin maailmaa en muuta. Sanoin entiselle työkaverilleni läksiäisissäni, että "Eihän sitä koskaan tiedä, voihan olla että jään asumaan jonnekkin Kap Verdelle ja teen sinne kylällisen lapsia" Tarkoitus oli provosoida tätä työkaveria, mutta välillä universumi ottaa kaikki puheet vakavasti ja tulkitsee ne tilauksina. 

Näin melkein kävikin. Ensimmäinen kohteeni oli tottakai Kap Verdellä ja sieltä löytyi koti. 
Omia lapsia syntyi tällä reissulla yksi,mutta sain lisäksi tutustua kylälliseen lapsia, jotka jättivät jälkensä minuun. En kuitenkaan jäänyt sinne lopullisesti vaan tässä kohtaa kaksi ja puoli vuotta oli riittävästi. 

Palasin poikani kanssa Suomeen helmikuussa. Ikävöin maailmalle ja matkaoppaan työtä. Vieroitusoireita aion hoitaa opiskelemalla matkailualaa ja suunnittelemalla seuraavaa reissua. 
t: Sannis